Kirjoitukseni käsittelee MTV:n tekemää uutista, jossa ministeri Antti Kurvinen lupaa kulttuuri- ja tapahtuma-alalla kahden metrin turvavälivaatimuksista ja lohkoista luopumisen. Mielestäni kulttuuri- ja tapahtuma-ala on kärsinytkin koronan takia paljon. Esimerkiksi esityksiä ja tapahtumia on peruttu tai siirretty. Jos niitä on taas voitu järjestää, ne on järjestetty katsojamäärää rajoitetusti. Myös joillain sillä alalla työskentelevillä on voinut loppua työt koronan takia. 

 

Kulttuuri- ja tapahtuma-alan korona rajoitukset ovat olleet aika kovia ja kauan voimassa. Mielestäni rajoitusten purkaminen on hyvä idea, niin ihmiset pääsevät kunnolla erilaisiin esityksiin ja tapahtumiin. Jos koronatartunnat sen myötä nousevat, uusia rajoituksia voitaisiin miettiä. Eihän sitäkään tiedetä, ellei kokeilla. Mielestäni on erikoista, että juuri tätä alaa on eri rajoituksin paljon kuritettu. Myös se, että muilta aloilta saattaa rajoituksia höllentyä tai poistua, niin kulttuuri- ja tapahtuma-ala on pysynyt aika lailla samanlaisena koko ajan. Eikö päättäjien olisi pitänyt miettiä höllentämistä jo aikaisemminkin, kun tällaista aikaa on jo eletty aika kauan. 

 

Joka tapauksessa on hyvä, että ministeri Kurvinen otti nyt asian käsiteltäväksi niin, että niistä rajoituksista luovuttaisiin. Näin kulttuuri- ja tapahtuma-alakin pääsee normaalimpaan arkeen jo kauan kestäneiden rajoitusten kanssa ja ihmiset pääsevät nauttimaan esityksistä ja tapahtumista paremmin.