Mielipidekirjoitukseni käsittelee Ylen uutista, jossa kerrotaan, että täysin rokotetut ihmiset voivat saada korona tartunnan koronarokotteista huolimatta. Suomessa oli todettu 10 756 koronatartuntaa, joissa henkilöillä oli joko ensinmäinen koronarokote tai molemmat rokotteet. Suurin osa tartunnoista oli henkilöillä joilla oli vain ensinmäinen koronarokoteannos. 1 375 oli vain täysin rokotettua. Eli 100 000:sta täysin rokotetuista vain 56 on saanut koronan 

Nämä lukemat kertovat sen, että rokotteesta on suojaa tartunnalta. Lisäksi on hyvä muistaa, että mikään rokote ei kata suojaa täysin miltään taudilta.  

Mielestäni olisi todella tärkeää, että kaikki ottaisivat rokotteen, jotta siitä olisi varmasti kunnolla hyötyä. Itse koen rokotteen ottamisen kansalaisvelvollisuudeksi. Ei ole olemassa rokotetta, joka sopisi kaikille maailman ihmisille vaan aina on joukossa ihmisiä joille rokote ei sovi. Kun rokote ei sovi jollekkin ihmiselle hän alkaa kritisoimaan sitä sosiaalisessa mediassa ja levittää negatiivisia kokemuksia rokotteesta. Tällöin ihmiset joiden mielipide ei ole niin varmaa tai eivät ole kovin tietoisia rokotteesta uskovat helposti negatiivisiin mielipiteisiin ja heitä voi alkaa jopa pelottamaan rokotus, jolloin he jättävät rokotteen ottamatta.